Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tässä mennään




Kasvihuoneeseen kuuluu ihan hyvää -
laitoin koko kasvihuoneen päälle toisen harson, koska täksi päiväksi luvattiin erittäin lämmintä säätä,
nykyisessä mittakaavassa lähes hellettä (plus 23 astetta) ja pikkuisia taimia on varjeltava kaikelta - kylmältä, kuumalta, tuulelta, auringolta, kuivuudelta, liialliselta märkyydeltä (sekin on mahdollista) ja vaikka miltä. Muurahaisiakin on näkynyt - niitäkin vielä pitäisi ehtiä jahtaamaan. Onneksi viikonloppu on tulossa ja voin vahtia taimia 24/7.
Alla kuvasia joistain taimista



Pikkupetunia Picobella,
tykkään erityisesti tuosta vaaleanpunaisesta.



Ensimmäinen orvokin kukka


Nukenkaulus


Amppelipetunia Kabloom Deep Purple



Keijunmekko


Lobelioita,
näitä jaan vielä kunhan ennätän


Ahkeraliisaa, heliotrooppia, värinokkosta ja huonepalsamia.


Lumihiutalekasvusto on aika harvaa,
mutta eiköhän se siitä..


Sinitähtöstä,
näistä otin parikymmentä latvapistokasta,
mitkä ovat jo juurtuneet ja kasvamassa.


Paprika


Kesäkurpitsaa ja kasvihuonekurkkua pitää olla.


Tomskuja


Hämähäkkikukka


Kukontöyhtö


Ryhmäsamettikukka


*

Ja sitten pihalle


Nyt pelaan varman päälle -
lainasin kuomasen perunapellosta pienen palasen maata
ja kylvin siihen kaksi lavaa porkkanaa. Peruna on isännän aluetta, kukkaset ja kasvimaa minun, näin se meillä menee :D Minua ei totta puhuen perunan viljely kiinnosta oikeastaan ollenkaan, mutta uusien perunoiden syömiseen kyllä osallistun erittäin halukkaasti. Ja onhan se kyllä ihanaa hakea omia perunoita omasta kellarista :DD
 Toinen lava on ostettu, ja toinen on tehty aidan ylijäämälaudoista.

Tänne parinkymmenen metrin päähän kasvimaasta jos porkkanakärpänen osaa tulla, pistän kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja luovutan. Harsokaan ei auttanut viime vuonna vaikka pidin sitä pitkälle heinäkuuhun asti. Jos taas hyvin onnistuu, siirrän (tai siis anon häneltä lisämaata perunan kustannuksella, tai voin jopa antaa vaihdokkina osan kasvimaasta) porkkanat tänne kasvamaan.

Lajit ovat punainen porkkana Red Samurai F1, monivärinen lajike Harlequin Mix F1, kesäporkkana Nantaise 2 ja talviporkkana Chantenay Red Cored 3. Määrä on pieni, mutta odotan nytkin enemmän laatua kuin määrää.
Harso vielä päälle ja se saa olla ainakin heinäkuulle asti, varsinkin kun tämä alue kuuluu tipujen reviiriin.



 Hauska huomio - nurmikolle itsestään levinnyt kevätesikko
 kukkii aiemmin kuin kukkapenkissä olevat.


Ensimmäinen tulppaani nupussa, jippii!
 Taitaa se kesä sittenkin tulla tännekin päin.




Narsissit vielä venkoilevat nuppujensa kanssa,
ihmekös tuo kun on ollut niin kylmää.


Parvitulppaani


Terttuseljan verso on kuvauksellisen kaunis.


Yksi  suosikkipaikoistani kuvailla järveä, on yleinen uimaranta kotipaikkakunnallani. Rannassa olevia soutuveneitä olisin tahtonut kuvata, mutta kun juuri silloin oli yhden veneen vesillelasku menossa, enkä kehdannut mennä kuvailemaan.


Metsässä sain otettua kuvia palokärjistä keväisissä tunnelmissa. Minua huvitti, kun menin lähemmäksi niitä, ne siirtyivät aivan puun taakse, eikä niitä näkynyt ollenkaan. Hih, piilosilla - mukavia veitikoita :D

Ohops - tulihan pitkä postaus mutta toivottavasti jaksoit lukea jutusteluni loppuun asti -
vaan asiaa ei ollut juuri nimeksikään.
 Pian alkaakin vuoden kohokohta - kukkasten istutus ulos, ja sitä odotan niin innolla . . 

Mukavaa viikonloppua kaikille!! Iloisin terkuin Tuulikki


Ps. Olen seurannut päivittäin kuvausta saimaannorppien liikkeistä - eilen näin kun Pullero-niminen norppa kiipesi kivelle lötköttelemään, mutta ei se kauaa siinä ollut nimittäin kun selkäni käänsin kuvasta, oli se jo plumpsahtanut sukeltelemaan. Onko lähetys sinulle tuttu, sinne pääset tästä.
 
 
 
Ps.ps. En malta olla laittamatta kuvaa, kun Pullero on näköjään varta vasten asettunut kivelle kuvattavaksi :D
 


maanantai 15. toukokuuta 2017

Näkösuojaa pihalle



 
Nyt tuntuu siltä että pihalla kaikki on jämähtänyt paikoilleen.
Sinivuokkojen kukinta alkaa olla lopuillaan. mutta valkovuokkoja ei näy vielä edes maanpinnalla, vaikka tiedän että aivan varmasti ne tänäkin vuonna sieltä nousevat. Ne ovat enemmän siimeksessä tuolla alapihalla, jolloin niiden kukintaa en ihan vielä odotakaan.
 
Eilinen, äitienpäivä oli melko lämmin jo, ja sen takia oletti tämänkin päivän olevan lämpöinen. Mutta ei. No, säitä ei voi muuttaa, asennetta kylläkin. Vaatetta vaan ylle enemmän, sillähän se selviää.
 
Äsken muuten kuulin radiosta haastattelun, kuinka erään puutarha-asiantuntijan mukaan tässä kylmässä keväässä on paljon hyviäkin puolia, mm. se että viileä kevät antaa kasveille enemmän aikaa selviytyä mahdollisista talvivaurioista, sekä se että koska nyt on ollut aika kuivaa monilla alueilla Suomessa ja jos nyt olisi kuivuuden päälle tullut vielä helle, se olisi ollut aika huono asia puutarhan ja luonnon kasveille. Totta, eli ei tämä kylmyys siten loppujen lopuksi niin huono asia olekaan.
 
 
 
Joskus talvella kerroin, kuinka yläpihalta kaadetiin pihlajia pois. Nyt tämä osa pihaa on melko avara, niin kuin aina keväällä tietysti, mutta varjostavia puita ei enää ole niin paljon. Jonkinlaista näkösuojaa kuitenkin kaipasin tiehen nähden, joten ensin mietin pajuaitaa mutta ehkä tuollainen lauta-aita on sitten talvellakin mukavampi vaikka silloin ei niin näkösuojaa tarvitakaan. Samalla saa vesitynnyrit, ämpärit ja kastelukannut nyt mukavasti piiloon. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Ja kesällähän sitten näkee miten se sulautuu maisemaan, laittelen kuvia sitten myöhemmin. Aidan väri on vielä mietinnässä . .
 
 
Samalla kun haravoin pihaa, kerään puista tippuneet kävyt talteen. Ne ovat mainioita salaojituksena ruukuissa - varsinkin suurissa amppeleissa ne ovat parhaita kun eivät paina paljoa mitään.
 
 
Sisällä taimihuoneessa ei näytä yhtään sen väljemmältä kuin ennenkään, vaikka puolitoista viikkoa sitten vein kukkien taimet ulos kasvariin. Vapautunut tila täyttyi yllättävän nopeasti, kun levittelin pelakuut sun muut siellä talvehtineet kukkaset parempiin paikkoihin ja tietysti olen laittanut lisää esikasvatettavia kasvamaan ja onhan siellä joitain taimiakin vielä, latvapistokkaista otettuja sun muita. Tänään laitoin toisen erän krasseja tulemaan, tämän jälkeen en laita mitään enää. Ehkä.

 
Pelargoneille ja verenpisaroille alan nyt vaihdella multia, pikku hiljaa. Etualan mustasilmäsusannat taitaisivat tahtoa jo ulos, mutta kasvarin kautta, kunhan ehtii..
 
 
Tässä kuvassssa on keittiössä  kasvanut ahkeraliisa. Kukkanuppuja ei vielä näy mutta eiköhän niitäkin ala ilmaantua pian kun sitten joskus hamassa lähitulevaisuudessa pääsee ulos.
 
 
Ainakin yksi on innoissaan vähän viileämmistä keleistä.
Vahtikoira Vilpertti.
 
 
Näiden kuvien ja tunnelmien myötä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihanaa viikkoa. Toivotaan että sää lämpenisi oikein pian ja viileys vaihtuisi pian vehreydeksi eikös vaan.
 
*  Tuulikki  *
 





tiistai 9. toukokuuta 2017

Kasvimaan laidalla



 
Tätähän tämä on.
 
 
Taas lunta!
 
 
Eipä tunnelma ole kovin keväinen, ei. 
 
Töiden jälkeen päätin siis lähteä tekemään penkit kasvimaalle
lavakauluspenkkien lisäksi.
Vaikka huomasin nuo tummat pilvet taivaalla,
ajattelin että ne menevät ohi.
Ikinä en ole kyllä lumisateessa kasvimaalla touhunnut.
(No ehkä joskus syksyllä myöhäissatoa korjatessa.)
Nyt tein, enkä pois lähtenyt kesken kaiken,
kun kerran niin olin päättänyt.
 
Nythän on kevät ja kasvimaan aika.
Tai ainakin pitäisi olla . .
Noh, kylvää voin myöhemminkin
- ovathan penkit jo valmiina odottamassa.
 
 
Tähän sitten istahdin, puutarhatuoliin, kun lumi oli jo sulanut maasta. Vaikka kylmyys tuntui viiltävän luihin ja ytimiin, mieli oli jo kasvimaan kylvö- ja istutuspuuhissa eli
 
 
salkopapua ja ruusupapua sekä
mustasilmäsusannaa ja kelloköynnöstä tulee heinäseiväs-penkkiin.
Daalioita ja kesäpäivänhattua labyrinttipenkkiin,
hernettä kai laitan neliön muotoiseen.
Laatikoihin vihanneksia ja juureksia, yrttejä - ja mitä nyt keksinkään en tiedä vielä.
Etualalla on maa-artisokkapenkki, jota en tyhjennä kokonaan koskaan,
 vaan otan sieltä mukuloita suoraan käyttöön.
Auringonkukatkin pitäisi tänne jonnekin saada mahtumaan, eli pihan aurinkoisimpaan paikkaan.
Nythän minulla on vielä parikymmentä multasäkkiä siitä lavasta jäljellä,
tekisinköhän uuden kukkapenkin jonnekin . . .
Näyttää nyt siltä, että ei taida multasäkkejä jäädä ensi kesälle yhtään.
 
* *
 
 
Tähän väliin laitan pienen vinkkisen . . .
Tämmöisiä sytyketikkuja ostin viime vuonna Biltemasta,
niillä on hyvä merkata kasvimaan kylvöt.
Pussissa on kaksisataa tikkua ja maksoi vain jotain 6e.
Todellakin hintansa väärti
ja näistä on iloa moneksi, moneksi vuodeksi!
 
* *
 
Jottei tästä postauksesta tulisi ihan harmaa-musta-valkoinen,
kävin napsauttamassa muutaman kuvan tuolta kasvarin puolelta.
 
 
 
Tsinnoita kylvin kaikki löytämäni pussinpohjat ja koulin styrox-laatikkoon.
 
 
Astereita, sekalaista lajia täälläkin.
 
 
Kukontöyhtö aloittaa kukinnan vähän liian aikaisin, en yleensä latvo näitä.
Olisi pitänyt, mutta en raaskinut.
 
 
Lobelian lehdet ovat nyt viikossa tummentuneet, kun pääsivät kasvariin.
 
  
Kaksi kasvihuonekurkkua ja kolme kesäkurpitsaa.
 
 
Salko- ja ruusupavut voisi kylvää esikasvatukseen vaikka ensi viikolla. Daaliat, begoniat ja ihmekukan juurakot laitoin sunnuntaina multaan ja siirrän ne kasvihuoneeseen kunhan ehdin. Viime viikolla kylvetyissä krasseissa alkaa näkyä jo piippoja, hyvä - ovat itämiskykyisiä, niitä voisi kohtapuoliin laittaa lisää. Kasvimaan kylvötkin voisi ihan kohta aloittaa - odotellaan vain tuuletonta, lämmintä päivää. Sipulit, herneet ja tietenkin pavut laitan sitten vasta kesäkuun puolella. Joitain yrttejäkin sitten voisi torilta ostaa, samoin lehtikaalin taimia sekä purjoa. Niitä en yleensä ole esikasvattanut vaan ne on helpompi ostaa.
 
Mukava näitä asioita on suunnitella mielessään, mutta toteuttaminen siirtynee säiden takia myöhemmäksi. Kyllä sinne kasvimaalle pääsee ennemmin tai myöhemmin istuttelemaan,
selvähän se!!
 
Mukavaa viikon jatkoa sinulle, kiva kun jaksoit lukea tämänkertaiset höpinäni :D
❤️  Tuulikki  ❤️

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Tuulikin kevät-touhuja



Nyt olikin hieno viikonloppu, myös ilmojen suhteen. Perjantaina oli tosi lämmin päivä, myöskin lauantaina eikä tässä sunnuntaissakaan mitään vikaa ollut. Pitkästä aikaa oikein touhukas viikonloppu, kun pihallakin pystyi tekemään jotain, eikä ollut viime viikonlopun kaltaista huonoa säätä. Teimme muun muassa kasvimaalle lisää lavakauluspenkkejä. Lopun maan mitä jäi, laitan varmaan herneelle tai kukille.

Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa lavakauluksissa kasvattamista, ja totesin että todella helppoa, vaivatonta ja aika kivaa touhua se on. Penkkejä ei tarvinnut tänä keväänä mitenkään muokata vaan lisättiin vaan hiukkasen uutta multaa kehikkoon, ja sekoitettiin entisen kanssa. Siinä se, helppoa kuin mikä. Ja kaupan pussimultaa kun laittaa, ei tarvitse edes kitkeä.Vielä olisi päätettävä kuinka hoidetaan lavakauluksien väliin jäävät käytävät, vai laitanko siihen päälle jotain katetta - pidetään vielä se mietintämyssyn alla.

 
Kasvimaa muuttuu lavakaulustarhaksi,
ja jos joskus haluaa vaihtaa entiselleen, poistaa vain kehikot ja tasoittaa mullan.

 
Pottumaa odottelee pottuja . .

 
Kevättähti
Kuvasin tämän kännykällä, koska sillä tuntuu tulevan oikea värisävy.
Mikähän siinä on, ettei sinistä väriä saa oikein onnistumaan..

 
Riikinkukkotulppaani
 
 
Ketoneilikka
 
 
Maksaruoho
 
 
Tämmöinen mukava karvakaveri oli valvomassa touhujamme  . .
 
 
- silmä tarkkana :D
 
 
Metsässäkin ennätin käydä pikkasen kuvailemassa.
 
 
En tiedä mikä tämä kasvi on,
mutta kaunis se on.
 
 
Mustikka ja puolukka
 
 
Soutelemaan ennätettiin ensimmäisen kerran tänä keväänä.
Viime tiistaina/keskiviikkona lähti jäät järvistä näillä seuduin.
Illalla järvi oli aivan tyyni - hieno tunnelma.
 
 
Verkoista saatiin tämmöisiä ahvenen pollukoita! Suurempi painoi 1250g !
 
 
Mukavan heijastus-kuvan sain kun rajasin rantaviivan pois kuvasta.
 
Mummoilemaankin ennätin 150 kilometrin päähän, siellä pikkuiset olivat tosi riemuissaan mummin ja vaarin tulosta!! Samalla vietettiin siellä minun 55-vuotissynttäreitä tyttären ja viikareitten tekemän kakun kera :D
 
 
Kakku oli NIIN maistuvainen, kiitos heille!
 ❤️❤️❤️
 
 
Hieno viikonloppu kertakaikkiaan, tätä muistelen vielä pitkään!
Toivotaan tulevalle viikolle aurinkoista ja lämmintä säätä (mikä on erittäin epätodennäköistä, kun säätiedotuksen kuuntelee) ja samalla toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa viikkoa muutenkin!