Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kasvimaan suojausta


Kohta on ajankohtaista ottaa harsot pois kasvimaata suojaamasta, herneet ja sipulit kasvavat korkeutta ja hentoiset taimet katkeilevat harson painosta. Harso on suojannut kasvimaata ja sen siemeniä myös noiden tipusten kuopsutukselta. Juhannuksen jälkeen porkkanan taimet ovat jo niin isoja, ettei porkkanakärpänen pysty niitä enää vioittamaan.

Laitoimme kasvimaata ja pienenpientä mansikkamaata ympäröimään matalan koristeaita-verkon, juuri ja juuri niin korkean ettei tipu pysty siitä hyppäämään yli. Lentämisestä en kyllä osaa sanoa mitään, saa nähdä miten houkuttelevalta se ruoho aidan takana näyttää..  Itse kyllä pystyn vaivattomasti harppaamaan tuon yli, joten porttiakaan ei tarvittu. Kasvimaata reunustavat kukkapenkit jätettiin aitauksen ulkopuolelle.







*  *
Alli ja Nuppu ovat alapihalla
omissa hommissansa,
mitälie tekemässä,
mitään tietämättöminä mistään,
etenkään joistain aitauksista..
Käynpä kertomassa asian niille.


*

" Ai, onx jotain asiaa vai? 
Mitä ihmettä?

Meinaako se emäntä supistaa
meidän elintilaa pienemmäksi?

Siis MINULLEKO puhut?


 
Sinulle juuri.
 
 
Kuulitko, Alli, mitä se emäntä höpisee?


Ohhoh, nyt kävi köpelösti .. :(


(Vähänkö ärsyttää)


Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen..
Mitäs keksittäis.. hmm -
nyt tiedän!
. 

Äkkiä lipettiin . .


. .  piiloudutaan pensaiden suojaan eikä tulla pois
ennen kuin aitaus on purettu!
Kyllä se emäntä vielä heltyy,
se on varma, se.. 
Noh, ollaan nyt ainakin
kotvasen aikaa täällä piilossa - 
antaa emännän nyt etsiskellä
meitä.. "
 
 
* * *
 
 
Ps. Lisäyksenä vielä..

Kun tuossa isännän kanssa laitettiin tuota aitaverkkoa paikalleen, funtsittiin sen riittävyyttä ja onnistuttiin kutakuinkin alue rajaamaan niin että kolme rullaa tuota verkkoa saatiin riittämään. No ei ihan - vajaa metri jäi uupumaan. Kahmaisin (kiireessä muka!) sitten aitan alta puukeppien seasta muutaman katkaistun heinäseipään pään ja vähän vanhoja pajukeppejä. Eikö tullutkin hieno jatke aidalle, tämmöistä ei taatusti ole kellään muulla. Ja ei mennyt kauaa aikaa sen tekemiseen (Ai, huomaako sen?) Kisukin jähmettyi aidan taakse ihailemaan aikaansaannostani. (Toivottavasti tiputkin jähmettyvät..)  Design a´la Tuulikki.

 
Oikeastaan tämä on aika hieno
toiselta puolelta, vai mitä?
 
 
 
(Tipusten kesän aloitukseen pääset tästä)
 

20 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja hauska kerronta. Kyllähän nuo, jos ilkeäksi intoutuvat. lentävät tuon aidan yli. Topivottavasti menee pitkään ennenkuin sen mahdollisuuden käyttävät hyväkseen.
    Mukavaa kesäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli :) Vielä eivät ole ainakaan hoksanneet, vaan se on vain ajan kysymys ;) Kivaa kesäkuuta sinnekkin, mummeli <3

      Poista
  2. Vähän taitaa kanasia ärsyttää, kun emäntä tuolla lailla reviiriä pienentää...neuvottelematta =D

    Hauska postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Sirpa - eipä tullut edes pieneen mieleenkään kysyä tipuilta mielipidettä ;) Kiitos Sirpa <3

      Poista
  3. Tulin vastavierailulle ja lukiaksesi.Hienoja kuvia ja kivoja juttuja.Mukavaa perjantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa RaijaAnnikki ! Kiitos, näitä tipujuttuja etenkin on mukava tehdä :)) Mukavaa viikonloppua !

      Poista
  4. Hih aivan mahtavia nuo kanat, tulin hyvälle tuulelle kuvista. Mahtavat oli vuorosanatkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkös olekin, on mahtavaa seurata niiden touhuja, aina niillä on menossa jokin "projekti" - ahkeria ovat! Kiitos, Tiia K ja hyvää viikonloppua <3

      Poista
  5. ♥ihana postaus! minäkin olen tämän viikon hoitanut tyttäreni kanoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka <3 Eivätkös tipuset olekin seurallisia, ihania vipeltäjiä :)

      Poista
  6. Hauska tarina kanoista ja aidasta :) Kyllä sais vetää täälläkin aitaa kukkapenkkien ympärille, kun ei ehdi joka välissä komentaa koiria siellä ramppaamasta ja eipä nuo tahdo edes välittää kielloista mokomat!
    Vaan on sulla komiat kanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maatuska :) Tämä aita on vasta nyt ensimmäistä kesää, tiput on kolmevuotiaita, saas nähdä pysyvätkö aidan ulkopuolella. Mansikka-aikaan on varmaan kiusauksia.. Teidänkin pihalla on vilskettä ja vilinää :) Hyvää viikonloppua teille kaikille <3

      Poista
  7. Hauska postaus. Kanaset niin ihania. tulee lapsuus mieleen kun meillä oli paljon kanoja. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin oli ennen kanoja, ja sieltä se kanojen kaipuu on tietenkin tullut. Oli niitä kyllä enemmän kuin kaksi eikä niillä nimiä tietenkään ollut. Niin, eikä niille pullaa syötetty pihakeinussa :) Kiitos kommentista Irma ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Kiva postaus ja kanojen jutustelu mainio. Niitä, kanoja siis, kannattaakin varoa kasvimaalla, eli ihan aiheesta supistit niiden elintilaa.. ;) Vaikkei se kanasista ehkä niin mukavalta tunnu.
    Söpönen aidan jatke.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Orvokki <3 Totta puhut, nyt ei ainakaan tässä vaiheessa voi niitä päästää kasvimaalle, syksyllä sitten saavat tulla minun kanssa nostamaan porkkanoita maasta .. Kiitos samoin mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Voi vimpelinvetojaväinämöinen, kun noin kanat on ihanuuksia. Iiik! Aitajatke on persoonallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta! Kävin juuri aamuherkut syöttämässä tipuille: molemmat tipuset sylissä ja söivät juuston murusia kämmeneltä - hyvin maistui ja kesken loppuivat taas :) Sunnuntai-aamuna herkkuja ja tietysti vähän muulloinkin..

      Poista
  10. Hei!

    Juuri tälläistä aitaa etsin täksi kesäksi, mutta google-haulla löytyi vain blogisi, hyvä näin, mukavaa luettavaa :D mutta osaatko sanoa mistä tuo aita on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hong Kong-tavaratalosta ostettiin, luulisin että kannattaa etsiä myös Tokmannilta tai Robin Hood-tavarataloista ainakin. Hyvin toimiva aita, jätettiin talveksi paikalleen, niin ei tarvitse joka kevät laittaa sitä.
      Kiitos kommentista, Anonyymi ja toivottavasti löytyy :)

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!